WING TSUNG – SISÄINEN LAJI

WING TSUNG – SISÄINEN LAJI

Taistelulajien erovavaisuuksista kertovia julkaisuja lukiessaan huomaa, että lajit jaetaan usein kahteen pääryhmään; sisäisiin (ns. pehmeisiin) ja ulkoisiin (ns. koviin) lajeihin. Sisäisiä lajeja kuvaillaan usein suunnilleen tähän tyyliin:
“laji, joka käyttää sisäisiä periaatteita harjoittelussa, strategioissa ja menetelmissä”
Analysoidaanpa näitä menetelmiä ja periaatteita, jotta niiden merkitys aukeaisi paremmin.

SISÄISEN HARJOITTELUN MENETELMÄT

Sisäistä lajia harjoittelevan oppilaan täytyy ensimmäisessä vaiheessa omaksua harjoittelemiensa liikkeiden fyysinen muoto ja rakenne. Toisin sanoen hänen täytyy osata suorittaa liikkeet siten, että niiden avulla päästään siihen päämäärään, jota varten kyseinen liike on alunperin suunniteltu.  Tässä vaiheessa on ensiarvoisen tärkeää tietää liikkeen käyttötarkoitus todellisessa tilanteessa, jotta oppilaalle muodostuu helposti hahmotettavissa oleva käsitys liikkeen oikeanlaisesta suoritustavasta. Tässä vaiheessa sisäisen lajin opetusmenetelmissä ei varsinaisesti ole mukana vielä sisäisiä elementtejä, vaan opetus keskittyy pelkästään yksittäisten liikkeiden hallintaan.

Harjoittelun toisessa vaiheessa opetus keskittyy ensimmäisesssä vaiheessa opittujen liikkeiden soveltamiseen harjoiteltavalle lajille ominaisella tavalla. Esimerkiksi Wing Tsung:ssa olkapäät pidetään koko ajan mahdollisimman alhaalla, koskaan ei saa nojata eteenpäin niin että paino laskeutuu etummaiselle jalalle, liikkeiden tulee kokonaisuutena olla jatkuvia ja niin edespäin. Jokaisella WT:tä (WC:tä/VT:tä/jne.) opettavalla koululla on omat toisistaan poikkeavat sääntönsä, jotka määräävät millaisia oikeanlaisten liikkeiden tulee olla, vaikkakin yleisesti ottaen oleellisissa asioissa eri koulujen säännöt ovat keskenään samat.

Nyt meillä on määriteltynä perustavaa laatua olevat palikat, joiden päälle sisäisten lajien harjoittelu rakentuu. Kuitenkaan nämä palikat yksinään eivät vielä riitä täyttämään sisäisen lajin määritelmää.

Sisäisen lajin harjoittelulla ei ole paljonkaan tekemistä sen kanssa, miltä liikkeet näyttävät päällepäin. Paljon tärkeämpää harjoittelun kannalta on se, miltä ne tuntuvat ja millaisen tuntoaistipohjaisen liitoksen niiden harjoittelu on rakentanut oppilaan kehon sisään. Tuntoaistiin pohjautuva herkkyys mahdollistaa vastaanotetun voiman analysoimisen, sen merkittävimmän komponentin tunnistamisen ja sitä vastaavan liikkeen automaattisen käytön. Tämä nimenomaan on sisäisen lajin harjoittelun perimmäinen tarkoitus.

Oikeanlaisten liikkeiden (noiden tarpeellisten mutta yksikseen puutteellisten osasten) harjoittelu aiheuttaa oppilaan kehossa tuntemuksia ja auttaa samalla yhdistämään nuo tuntemukset niitä aiheuttaviin voimiin. Joissakin WT:tä (ja sen eri tyylisuuntia) opettavissa kouluissa keskitytään pelkkien liikkeiden harjoitteluun ja unohdetaan liikkeisiin liittyvien tuntemusyhteyksien harjoittelu kokonaan (tai ei edes olla lainkaan tietoisia näiden sisäisten osasten olemassaolosta). Jokaista oppilasastetta varten on kehitetty monimuotoisia harjoitteita, joiden osaset voivat koostua useista peräkkäisistä liikekokonaisuuksista. Tekniikkapainotteiset koulut keskittyvät näiden liikekokonaisuuksien muodostamaan “tanssiin” ja samalla unohtavat mitä tarkoitusta varten nuo harjoitteet on alunperin kehitetty.

Jotkut harjoitteet on kehitetty parantamaan aivan jotain muuta asiaa kuin mitä harjoitusta katsellessaan voisi ensin kuvitella. Harjaantumaton silmä ei sitä näe, mutta harjoitetta suorittavan oppilaan pitäisi varsinainen tarkoitusperä tuntea ja arvostaa sitä sillä tasolla kuin hänen omaksumiskykynsä antaa myöden. Joillain oppilailla on luontainen kyky ymmärtää ja omaksua harjoitteiden taustalla olevat perusajatukset helposti, kun taas toisille se teettää enemmän työtä. Loppujen lopuksi ratkaiseva tekijä kuitenkin on se innokkuus ja ymmärrys, jonka oppilas pistää likoon harjoittelemansa asian eteen.

Oppimisen seuraavassa vaiheessa keskitytään tuntoaistiyhteyksien luomiseen kehon sisälle ja varmistetaan, että nuo yhteydet kehittyvät oikein. Sisäisen lajin voima piilee juuri huomion kohdistamisesta näihin yhteyksiin. Tässä vaiheessa harjoittelussa luovutaan taistelulajeille ominaisesta keskittymisestä yksittäisiin tekniikoihin ja liikkeisiin. Jäljelle jää ainoastaan kehon sisällä havaittujen tuntemusten tunnistaminen ja havainnointi jokaisella tasolla. Jos tarkoituksena on esimerkiksi harjoittaa kylkien lihaksia ja jänteitä, käytetään työkaluina mielikuvia kyynärpäiden ja olkapäiden pitämisestä alhaalla. Tarpeeksi pitkän harjoittelujakson jälkeen oppilaan ajatusmaailma ei enää pyörikään noiden mielikuvien ympärillä, vaan hän keskittyy luomaan tuntoaistimusyhteyksiä, jotka esimerkisi chi sao -harjoitteissa ilmenevät hyvänä eteenpäin suuntautuvana paineena ja oikeanlaisina reaktioina. Kun harjoittelu voi aidosti keskittyä noiden yhteyksien luomiseen, oppilas pystyy seuraamaan kehitystään ja tarkkailemaan miten hänen kehonsa reagoi aidossa taistelutilanteessa.

Oppilaan kehon sisään luodut tuntoaistipohjaiset yhteydet jalostuvat chi sao -harjoitteiden ja niiden vapaamuotoisten sovellusten avulla. Kehittyessään oppilas kykenee erottamaan yhä pienempiä ja heiveröisempiä tuntemuksia ja niiden variaatioita niistä perustuntemuksista, jotka hän on jo juurruttanut lihasmuistiinsa. Hänen kehonsa sopeutuu taistelutilanteeseen alitajuntaisesti, ilman tietoista keskittymistä.

Jos harjoittelusi pohjautuu pelkästään erilaisiin liikkeisiin ja tekniikoihin, ajatukset tulevat väistämättä mukaan kuvioihin. Huomaat koko ajan ajattelevasi tulevaisuutta, sitä miten tilanne mahdollisesti kehittyy. “Jos hän hyökkää näin niin puolustaudun tällä liikkeellä, ja jos taas hän hyökkää noin niin käytän tuota toista liikettä.” Tällainen ennakointi ei ole sisäiselle lajille ominainen piirre. Sisäiselle lajille ominaisesti Wing Tsung:ssa ei keskitytä liikkeisiin, vaan siihen hetkeen kun tullaan vastustajan kanssa kosketuksiin, ja siihen tuntemukseen jonka se aiheuttaa. Meidän taistellessamme tulevaisuutta ei ole olemassa, harjoittelumme pohjautuu nykyhetkeen. Opetamme kehomme reagoimaan tässä ja nyt, ilman ajatuksen häivääkään siitä mitä myöhemmin mahdollisesti tapahtuu tai mitä meidän tulisi silloin tehdä. Kun tulemme kosketuksiin vastustajamme kanssa, mielessämme ei ole minkäänlaisia odotuksia tulevasta. Emme voi tietää millä tavoin vastustajamme hyökkää joten emme myöskään käy mielessämme läpi eri mahdollisuuksia. Tiedämme ainoastaan sen, että kosketushetkellä kehomme reagoi erilaisissa harjoitteissa luomiemme tuntoaistipohjaisten liitosten kautta vastustajan aiheuttamiin voimiin kunnes saavutamme maalimme.

Joskus törmäämme WT:tä (WC:tä/VT:tä/jne.) opettavaan tyylisuuntaan, jonka edustajat väittävät opettavansa koko lajin vain 5 tai 6 vuodessa. Tämä aika on mielestäni joko ihan normaali tai sitten todella lyhyt aika, riippuen miltä kantilta asiaa haluaa tutkiskella. Jos puhutaan pelkän taistelusysteemin/tekniikan/”tanssiaskeleiden” oppimisesta, se on toki mahdollista muutaman vuoden harjoittelulla ja siinä näkökulmassa ei sinänsä ole mitään vikaa. Toisaalta jos tahtot omaksua taistelusysteemin osaksi kehoasi ja luoda nämä edellämainitut tuntoaistipohjaiset liitokset, jotka reagoivat automaattisesti mihin tahansa tuntemaasi vastustajasi aiheuttamaan voimaan – noh, tämä vie kyllä selkeästi enemmän aikaa kuin vain muutaman vuoden verran…

“Wing Tsung on helppo oppia, mutta vaikea hallita.”
– GM Yip Man